Lippukunnan kevätretki 19.-20.5.
Julkaisupäivämäärä: May 08, 2017 12:21:52 PM
Tänä vuonna lippukunnan kevätretki, eli Kevätmuutto, järjestetään Elonkierrossa 19.-20.5. Retki alkaa pe klo 18 elonkierron parkkipaikalla, ja päättyy la klo 17 alkavaan suureen iltanuotioon. Iltanuotio on samalla lippukunnan kevätjuhla.
Retkelle ovat tervetulleita aivan kaikki, myös ei-vielä partiolaiset. Sisarukset, vanhemmat, kaverit ja kaikki muut voivat nyt tulla mukaan retkelle. Ohjelma on suunnattu partioikäisille, eli yli 7-vuotiaille. Pienemmätkin varmasti viihtyvät esimerkiksi vanhemman kanssa.
Voit tulla mukaan koko ajaksi, vain lauantaiksi tai vain iltanuotiolle. Toivomme, että ilmoittaudut, jotta osaamme varata riittävästi makkaraa iltanuotiolle. Retken osallistumismaksu on 5 euroa, mutta lippukunta kustantaa iltanuotion tarjoilut.
Ohjelma
Retkellä on luvassa partiomaista ohjelmaa, muun muassa laavussa tai teltassa nukkumista, ruuanlaittoa trangialla, nuotioita, veistelyä, yhdessä tekemistä, metsässä seikkailua, room escape, ja muita parhaita juttuja partiosta.
Perjantain ohjelma alkaa klo 18. Vain lauantaiksi paikalle tulevien osalta retki alkaa klo 10:30. Klo 15 on luvassa aikuisten oma kahvihetki, ja klo 17 alkaa yhteinen päätösnuotio. Päätösnuotiolla on ohjelmaa, ja merkkien jako partiolaisille. Jos osallistut vain iltanuotiolle, et tarvitse erityisiä varusteita.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu palauttamalla oheinen ilmoittautumislappu omalle johtajalle, tai sähköpostilla Lauralle. Kerro sähköpostissa samat asiat, joita ilmoittautumislapussa kysytään! Viimeinen ilmoittautumispäivä on 17.5.
Varustelista:
Makuupussi ja -alusta (yöpyjille)
Muoviset ruokailuvälineet
Puukko
Ulkoiluun sopivat vaatteet, vaihtovaatetta
Sadevaatteet, jos on luvattu sadetta
Unikaveri (yöpyjille)
Hammasharja (yöpyjille)